Surullinen tarina joll´ ei oo vertoja, eli kertomus siitä, miten Venäjällä voi käydä…
Helsingin Kaivopuistossa sijaitsevan 1760-luvulla perustetun lakiasiaintoimiston osakasjuristi, hopealusikka suussaan syntynyt Oxfordin maisteri, Carl-Johan von Stjernstöpsel, matkusti Venäjälle suuren helsinkiläisen tavaratalon asiamiehenä. Olihan hänen sukunsa ennen muinoin ollut tavaratalon merkittävä osakas. Mukavan liikemiesluokassa vietetyn 35-minuuttisen lennon jälkeen Carl-Johan saapui Pietariin. Lentokentältä Stjernstöpsel ajoi taksikyydillä kaupungin keskustaan. Pitkän kiertoajelun jälkeen kuljettaja huomasi, että taksamittari oli rikki. Mukavana miehenä hän kuitenkin sopi Stjernstöpselin kanssa kohtuullisesta taksasta. Stjernstöpsel otti lompakostaan nipun Suomen seteleitä ja maksoi. Vasta myöhemmin hän tuli ajatelleeksi, että kuski oli varmaan tarkoittanut Venäjän ruplia. Saavuttuaan lähes tyhjään hotelliin, Stjernstöpselille ilmoitettiin, että vain kahden hengen luxushuoneita oli tarjolla. Maksettuaan huoneesta tuplahinnan hän pääsi huoneeseensa nukkumaan.
Seuraavana aamuna Stjernstöpsel tapasi päämiehensä paikalliset neuvottelukumppanit. Päivän tavoitteena oli suureen yrityskauppaan liittyvän sopimusluonnoksen läpikäyminen. Venäjän kielen ja kulttuurin pikakurssin kansakoulussa käyneenä Stjernstöpsel, omasta mielestään ovelana miehenä, asetti tietämättömyyttään "aikapommin" sopimukseen. Tämän lausekkeen tulkinnasta käytiinkin sittemmin pitkää ja kiivasta keskustelua Pietarin välimiestuomioistuimessa. Stjernstöpsel oli kuvitellut, että venäläiset lakimiehet eivät olleet huomanneet hänen n.s ovelaa välistävetoa kun he eivät olleet heti tarttuneet häntä hihasta kiinni. Stjernstöpselin toimeksiantaja puolestaan odotti koko ajan kylmä hiki pinnassa vastapuolen maksua, joka viipyi ja viipyi. Paluumatkalla tulli takavarikoi Stjernstöpselin perintökultakellon, koska hän oli unohtanut tulliselvittää sen lentokentällä. Koska Stjernstöpselin Venäjän asiantuntemus perustui siihen, että hän joka päivä luki huolellisesti kotipaikkakuntansa ruotsinkielisen paikallislehden uutisia ja Venäjää koskevia "analyysejä", hän oli täysin vakuuttunut siitä, että tälläiset menot ovat normaaleja Venäjän kauppaan liittyviä kuluja. Tämän takia Stjernstöpsel naamioi nämä yllättävät kulunsa huolellisesti asiakkaalleen esittämäänsä laskuunsa, josta tuli noin 125 000 markan suuruinen.
Asiakas tyrmistyi, koska eihän Stjernstöpselin suku enää ollut tavaratalon osaomistaja, jonka laskuja olisi voinut (pitänyt) katsoa sormien läpi. Stjernstöpsel vetosi oikeudentunnossaan asioitsijaliittoonsa. Liitto puolestaan totesi, että Stjernstöpsel oli toiminnut rehellisesti (tyhmyydestä ja asiantuntemattomuudesta ei päätöksessä puhuttu) sekä hyvää asioitsijatapaa noudattaen. Asiakas joutui maksamaan Stjernstöpselin seikkailut. Eihän korppi korpin silmää noki…